Vuoden hostellireissaaja on Anna-Kaisa Reed

Vuoden hostellireissaaja on Anna-Kaisa Reed

Suomen Hostellijärjestön järjestämän Vuoden hostellireissaaja 2018 -äänestyksen voitti jyväskyläläinen Anna-Kaisa Reed. Vuoden hostellireissaaja valittiin nyt ensimmäistä kertaa. Hakijoiksi olivat tervetulleita kaikki, joilla on runsaasti kokemusta matkailusta ja hostellimajoituksesta ja joille hostelli merkitsee muutakin kuin edullista majoitusta. Hostellijärjestön jäsenten ja hostellien muodostama esiraati valitsi hakijoista kolme reissaajaehdokasta ja lopullinen valinta tapahtui yleisöäänestyksessä. Äänimäärät finalistien kesken jakautuivat lähes tasan, ja jännitystä riitti viimeiseen äänestyspäivään asti.

Anna-Kaisa Reedin valintaa Vuoden hostellireissaajaksi 2018 perusteltiin yleisöäänestyksessä mm. seuraavasti:
– ”Rennolla ja iloisella otteella perheen kanssa reissaaja. Anna-Kaisalla on hyviä kertomuksia 100-vuotiaan Suomen luontokohteista ja hyvistä majoituspalveluista.”
– ”Mainioita seikkailuja ja kivoja kuvia.”
– ”Hostellihöpö!”
– ”En pitänyt hostelleja perheystävällisinä, mutta hän on saanut silmäni avautumaan, että onnistuukin se.”

Anna-Kaisan blogi löytyy osoitteesta (https://tahtooretkelle.wordpress.com).

Vuoden hostellireissaajan palkitseminen
Anna-Kaisa (kuvassa oikealla) palkittiin Matkamessuilla sunnuntaina 21.1. kunniakirjalla ja Finnairin 200 euron lahjakortilla.

Artikkelikuvassa Anna-Kaisa hostellireissulla perheen kanssa Dorsetin rannikolla Englannissa tammikuussa 2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *